Keikkakalenteri päivitetty: 24.8.10
Viimeisin uutinen: 24.8.10

Safir

Safir näki päivänvalon vuonna 1997. Nimensä orkesteri sai saunan lauteilla Jarkon keksimänä.  Aloitimme soittamalla syntymäpäivillä, häissä jne. Pikkuhiljaa siirryimme tanssilavoille.

Vuonna 1999 aloimme tositoimin kiertää tanssilavoja ympäri Suomea. Kesän 2000 olimme Yölinnun kiertueen lämppäribändinä. Kun kesä oli ohi ja siirryimme "sisäruokintaan", ravintolakeikoille pois talven viimasta, alkoi meille tulla monenmoisia säestyskeikkoja. Säestettävinä oli tangoprinsessoja ja -prinssejä.

Kun siinä hommassa olimme päässeet kunnolla vauhtiin, kohtasi tiemme Mira Kunnasluodon kanssa vuonna 2003. Samaan aikaan alunperin nelimiehinen orkesterimme kasvoi viisimiehiseksi. Halusimme Safirista monipuolisemman yhtyeen ja puhaltaja oli ainut, joka vielä puuttui. Yhteistä taivalta Miran kanssa kesti aina maaliskuulle 2005 asti, jolloin saimme tarjouksen jonka päätimme hyväksyä. Olimme Johanna Debreczenin - hallitsevan tangokuningattaren - bändinä 6 kk, jonka jälkeen tiemme Mira Kunnasluodon kanssa kohtasivat uudelleen.

Syksyllä 2007 Miran ja orkesterimme yhteinen polku erkani, joten Safirin historiassa käännettiin uusi lehti uuden artistin myötä.
Valovoimainen musiikkitaivaan tähti Marion Rung ehdotti meille yhteistyötä ja orkesteri toimi yhtenä Marionin taustaorkestereista vuosina 2007-2009.

Talvella 2008 aloimme keskustelemaan yhteistyökuvioista iskelmätaivaan loistavan tähden, Meiju Suvaksen kanssa ja saavutettuamme molemminpuolisen yhteisymmärryksen, päädyimme aloittamaan yhteistyön Meijun taustabändinä helmi- maaliskuun vaihteessa 2008 jatkuen toukokuulle 2009 asti.

Teksti: Marko Sillanpää